tiistai 21. elokuuta 2012

Kohti tähtiä

Kevin Alfred Strom (American Dissident Voices radio program, October 5, 1992)

Peräännyn tänään sosiaalisten ja poliittisten asioiden yksityiskohdista ja yritän vastata sellaisiin kysymyksiin, jotka ovat todella perimmäisiä kysymyksiä. Miksi meidän tai kenenkään muunkaan pitäisi tehdä uhrauksia kansakuntamme tai rotumme puolesta? Miksi rodullemme on tärkeää, että se selviytyy? Mikä on meidän perustamme, kun me sanomme, että jotkut teot ovat oikeita ja hyviä ja toiset teot ovat vääriä?

Luen seuraavaksi hra Martin Kerrin esseen "Valkoinen, ja ylpeä siitä" ("White and Proud"), koska se on mielestäni paras tapa esitellä tämä aihe:

"Näinä päivinä puhutaan paljon mustasta ylpeydestä, juutalaisesta ylpeydestä, hispaanoylpeydestä ja jopa homoylpeydestä (Black pride, Jewish pride, Hispanic pride, even gay pride). On itse asiassa vain yksi merkittävä väestönosa, jota ei kannusteta olemaan ylpeä perinteistään ja esi-isiensä saavutuksista. Tämä ryhmä on valkoinen rotu."

"Valkoisen ylpeyden (White pride) puuttuminen on todella surullinen ja omituinen asia, sillä millään ryhmällä ei ole enemmän syytä olla oikeutetusti ylpeä kuin maailman valkoisella väestöllä. Rotumme miesten ja naisten vuosisatojen kuluessa saavuttaman kunnian ja suuruuden pitäisi toimia ikuisen ylpeyden ja inspiraation lähteenä valkoisille ihmisille kaikkialla."

"Aina historian aamunkoitosta saakka me olemme olleet rakentajien, tutkimusmatkailijoiden, taiteilijoiden, sotureiden, keksijöiden, filosofien ja kultivaattoreiden mahtava rotu. Me olemme purjehtineet merten yli, kesyttäneet valtavia erämaita, kiivenneet korkeuksiin kohoaville vuorille ja matkanneet valtamerten syvyyksiin ja ulkoavaruuden kylmään tyhjiöön. Me olemme rakentaneet mahtavia sivilisaatioita, luoneet henkeäsalpaavia kauneuden töitä ja saaneet aavikot kukoistamaan. Väestömme teknologiset saavutukset - Stonehengen megaliittisesta kalenterista Apollo-astronauttien kuukävelyyn - ovat vertaansa vailla. Me olemme suunnitelleet yleviä filosofioita, voittaneet tappavia tauteja ja suorittaneet sieluasävähdyttäviä sankaruuden ja uhrautuvaisuuden tekoja."

"Me kuulumme Shakespearen, Leonardo da Vincin, Beethovenin ja Homeroksen rotuun. Me olemme Leif Erikinpojan, Kristoffer Kolumbuksen, Sir Francis Draken ja Magalhãesin poikia ja tyttäriä. Me kuulumme Aleksanterin, Caesarin, Napoleonin, Washingtonin ja Robert E. Leen väestöön. Me olemme Pythagoraan, Galileon, Kopernikuksen, Newtonin ja Darwinin jälkeläisiä. Pelkästään rotumme suurten saavutusten luetteloiminen vaatisi elämäntyön. Kenelläkään ei ole enemmän syytä ylpeyteen kuin meillä."

"Jotta yksilö voi olla psykologisesti terve, hänellä pitää olla selkeä tunne identiteetistä ja itsekunnioituksesta. Ja jotta rotumme kokonaisuudessaan voi olla vahva ja terve, valkoisten ihmisten kaikkialla pitää kehittää tunne rodullisesta identiteetistä ja rodullisesta arvosta. Ylpeyden tunteminen omasta väestöstä ja oman väestön saavutuksista on paras tapa saavuttaa tämä erittäin tarpeellinen rotutietoisuuden taso."

"Joten ole ylpeä rodustasi. Ole ylpeä siitä, mitä me olemme saavuttaneet menneisyydessä. Ja ole ylpeä siitä, mitä me tulemme vielä saavuttamaan, kun me kurkotamme kohti tähtiä."

Rodussamme on jotain sellaista, joka saa aikaan sen, että me olemme haluttomia rehentelemään saavutuksillamme tai puhumaan kovin paljon saavutuksistamme. Meistä tuntuu siltä, että se on epäkohteliasta tai hyvien tapojen vastaista, ja me pidämme sitä myös heikkouden osoituksena. Vaistomme kertoo meille, että alempi (inferior) ihminen pälpättää ja kertoo maailmalle, kuinka "mahtava" hän on, peittääkseen todellisten saavutusten ja todellisen laadun puutteen. Ylemmällä (superior) ihmisellä ei ole tällaista tarvetta. Ja me sovellamme monesti tätä periaatetta sekä rotuumme ja kansakuntaamme että yksilöihin. Me pidämme ylenpalttista sovinismia tai nationalismia epäherrasmiesmäisenä ja jotenkin epäilyttävänä.

Tällainen pidättyväisyys - joka saattaa liittyä rotumme synnynnäiseen taipumukseen etsiä objektiivista totuutta ja väheksyä subjektiivisia tunteita - vaikuttaa hienolta ja ylevältä asialta, ja se on palvellut meitä hyvin, ja se teki elämästä siedettävämpää niiden vuosituhansien aikana, jotka väestömme jäsenet elivät lähes pelkästään omiensa parissa. Mutta tässä selkeästi luonnottomassa ympäristössä, josta valkoiset amerikkalaiset nyt löytävät itsensä - ympäristössä, jossa me olemme sekoitettuna tuhannen erilaisen heimon ja kansan kanssa ja jossa tuhat erilaista heimoa ja kansaa tuuppivat meitä (maassa, joka oli aiemmin meidän) - tällainen haluttomuus kehua itseämme (blow our own horn) voi toimia meitä vastaan. Julkilausumaton, vaistomainen oman paremmuutemme tunnustaminen ei enää riitä. Vaistomaisen, rotuun ja kansakuntaan liittyvän ylpeytemme kimppuun hyökätään tällä hetkellä joka puolelta sellaisten väestöjen toimesta, joilla ei ole tällaista pidättyväisyyttä ja joiden keskuudessa nöyryyden hyve on tuntematon.

Kokonainen amerikkalaisten sukupolvi on kasvanut ympäristössä, jossa uutismedia, viihdeteollisuus, musiikkiteollisuus, merkittävät kirjankustantamot ja julkinen koulujärjestelmä ovat kaikki puhuneet yhdellä äänellä, ja tämä ääni on sanonut: "Valkoiset ihmiset ovat maailman syöpä. He ovat orjuuttaneet, tappaneet, saastuttaneet ja tuhonneet kaiken, mihin he ovat koskeneet. Rodut eroavat toisistaan vain ihonvärin suhteen. Valkoisilla ihmisillä ei ole oikeutta pitää omia kansakuntiaan valkoisina. Valkoisilla ihmisillä ei ole oikeutta elää ja työskennellä omiensa parissa. Valkoisen rodun selviytymiselle ei ole perusteita. Rotusekoitus on väistämätön tulevaisuuden suuntaus. Valkoisten rodulliset tuntemukset ovat äärimmäisen pahuuden manifestaatio. Olisi parempi, jos kaikki rodut sekoittuisivat, sillä se lopettaisi valkoisen rodun ja siten myös valkoisen rasismin (White racism)."

On elintärkeää, että nuorillemme annetaan lääkettä tätä muukalaisten myrkkyä vastaan. On elintärkeää, että heille annetaan takaisin ylpeys omasta väestöstä ja halu selviytyä väestönä tässä vaarallisessa, vihamielisessä maailmassa, johon he ovat syntyneet. Se on tämän ohjelman tehtävä.

Tiedän, että amerikkalaiset ovat haluttomia puhumaan rodusta. Tiedän, että he katsovat olkansa yli ja hiljentävät ääntään, kun he aikovat sanoa mielipiteen, joka ei ole yleisesti hyväksytty. Mutta meidän pitää päästä eroon tästä haluttomuudesta. Nykyisessä tilanteessamme sitä voidaan kuvata ainoastaan itsetuhoiseksi.

Meidän pitää onnistua tämän ohjelman tehtävässä, koska meidän pitää selviytyä väestönä. Menneinä aikoina kenenkään ei tarvinnut perustella tätä. Me tunsimme sen sydämissämme, sieluissamme. Me tiesimme, että meidän pitää selviytyä. Se oli ääneen lausumaton oletus, ja se teki työstämme vaivan arvoista, yhteistyöstämme välttämätöntä ja patriotismistamme elinvoimaista ja elävää.

Tämän päivän urbanisoituneessa, globalisoituneessa, rahaan suuntautuneessa ja monirotuisessa yhteiskunnassa me olemme kuitenkin menettäneet kosketuksen sieluihimme, todelliseen sisäiseen henkeemme, vaistoihimme. Me olemme... "rationaalisempia". Me vaadimme vastauksia ja perusteita kaikkeen.

Länsimainen ihminen on kriisissä. Tämän kriisin ovat aiheuttaneet osittain hänen oma järjen henkensä ja osittain muukalaiset ja petturit, jotka ovat tarkoituksella horjuttaneet hänen elämänhaluaan. Tämän vuoksi me kysymme tänään itseltämme: "Miksi meidän pitäisi selviytyä?"

Ja tähän kysymykseen annetut vastaukset, jopa vilpittömimpien henkilöiden antamat vastaukset, ovat yleensä puutteellisia ja epätyydyttäviä. Ne ovat usein riippuvaisia muinaisten uskonnollisten kirjoitusten tulkitsemisesta - ja näiden kirjoitusten merkitys ja tarkoitus ovat loputtoman väittelyn ja erimielisyyden alaisia.

Tähän kysymykseen on oltava vastaus, joka ei ole ristiriidassa todellisten hengellisten tuntemustemme kanssa ja joka ei myöskään ole ristiriidassa Luonnon havaittujen tosiasioiden kanssa.

Kysymys "Miksi meidän pitäisi selviytyä?" vihjaa toisesta, syvällisemmästä kysymyksestä - "Miksi me olemme täällä?" Tavallaan tämä jälkimmäinen kysymys vastaa itse itseensä, kuten tulen osoittamaan.

Miksi me olemme täällä? Miksi me olemme elossa tässä käsittämättömän suuressa maailmankaikkeudessa, tällä tomuhiukkasella, jota me kutsumme Maaksi, joka roikkuu ripustettuna lähellä yhden galaksin takareunaa; ja tämä galaksi on vain yksi miljardien joukossa, ja jokaisessa galaksissa on miljardi aurinkoa? Mistä tässä kaikessa on kysymys?

Minä sanoin, että tavallaan tämä kysymys vastaa itse itseensä. Minä en väitä, että meillä on täydelliset ja spesifiset vastaukset kaikkiin tämän kysymyksen aspekteihin. Esimerkiksi tietämyksemme materian ja elämän evoluutiosta sisältää edelleen paljon aukkoja. Mutta me olemme saavuttaneet - lukemattomien ylöspäin suuntautuneiden kehityksen ja taistelun aionien kautta - kyvyn ymmärtää itseämme ja elämän ja maailmankaikkeuden prosesseja lähes äärettömästi suuremmassa määrin kuin mikään muu olento tällä planeetalla.

Mutta kaikesta vaivalla hankitusta tiedosta huolimatta parhaat ihmiset keskuudessamme tietävät liiankin hyvin, että me emme tällä hetkellä pysty vastaamaan täydellisesti niihin kysymyksiin, jotka esitin hetki sitten - "Miksi me olemme täällä? Mistä tässä kaikessa on kysymys?" Pyrkimyksemme ymmärtää luomisen majesteettisuutta ja tarkoitusta on antanut meille perusteellisen ymmärryksen omista rajoituksistamme. Jos he ovat rehellisiä, edistyneimmät tiedemiehemme myöntävät tämän - kuten myöntävät myös syvällisimmät filosofimme ja teologimme.

Näin ollen, jos me haluamme ymmärtää elämämme tarkoituksen, jos me haluamme vastata kysymykseeni "Miksi me olemme täällä?", niin meidän täytyy mitä kiireellisimmin ylittää itsemme, meidän täytyy kasvattaa ymmärrystämme ja tietoamme satakertaisesti, tuhatkertaisesti, miljoonakertaisesti. Pelkästään sen vuoksi, että rotumme parhaat ihmiset edustavat korkeinta tietoisuuden kehitysastetta tällä planeetalla tällä hetkellä, ei ole syytä uskoa, että korkeampi kehitysaste ei olisi mahdollinen.

Kun me olemme tietoisia rajoituksistamme ja kyvyttömyydestämme vastata rehellisesti, täydellisesti ja varmasti perimmäisiin kysymyksiin merkityksestä ja tarkoituksesta, me voimme nähdä nyt rävähtämättömin silmin sen varman asian, että nykyisessä kehitysvaiheessamme meidän tehtävämme, meidän tarkoituksemme, täytyy olla se, että me teemme sen, mikä on tarpeellista, jotta tämä tiedon lisääntymisen, tietoisuuden kasvamisen, ylöspäin suuntautuvan kehityksen prosessi voisi jatkua. Meidän tarkoituksemme täytyy olla se, että me mahdollistamme näihin perimmäisiin kysymyksiin vastaamisen. Luomalla perustaa korkeammalle ihmisyydelle, korkeammalle tietoisuudelle, joka pystyy vastaamaan näihin kysymyksiin, me toteutamme korkeinta tarkoitusta, jonka ihminen voi kuvitella nykyisessä kehitysvaiheessaan.

Jotta me pystyisimme suorittamaan tämän tehtävän menestyksekkäästi, me tarvitsemme parempia tiedemiehiä, syvällisempiä filosofeja, luovempia keksijöitä ja vastuuntuntoisempia johtajia kuin mitä on ikinä aiemmin ollut Maa-planeetalla.

Minä kysyn teiltä, hyvät naiset ja herrat, onko tämä se suunta, jonka Amerikka ottaa tänä päivänä. Kehitymmekö me edelleen, olemmeko me edelleen matkalla kohti tähtiä?

Vai olemmeko me menossa viemäristä alas?

Ohjelman alussa esitin toisen tärkeän kysymyksen: mikä on meidän perustamme, kun me sanomme, että jotkut teot ovat oikeita ja hyviä ja toiset teot ovat vääriä? Eli toisin sanoen: mikä on moraalin perusta? Vastauksemme tähän kysymykseen ei saa olla ristiriidassa synnynnäisen moraalituntomme kanssa, eikä se saa perustua johonkin absolutistiseen uskonkappaleeseen, jota ei pystytä panemaan täytäntöön reaalimaailmassa. Jotta moraalilla olisi ylipäätään jotain merkitystä, sen täytyy olla realistinen toimintaopas. Jos sinä uskot, kuten me uskomme, että meidän tarkoituksemme tässä maailmassa on jatkaa kulkua ylöspäin suuntautuvalla tiellä, edetä, siinä määrin kuin me kykenemme, taistelussamme korkeamman, jalomman tietoisuuden puolesta - niin vastaus moraalikysymykseen käy ilmeiseksi.

Ensinnäkin, meidän täytyy ymmärtää, että kaikista vioistaan ja puutteistaan huolimatta rotumme geenipooli edustaa korkeinta kehitystulosta, jonka Luonto on tähän mennessä Maa-planeetalla aikaansaanut. Se on arvokkain omaisuutemme. Nykyinen kehitystasomme on saavutettu lukemattomia sukupolvia kestäneen taistelun ja luonnonvalinnan (natural selection) kautta - mutta se voidaan tuhota, täysin korjaus- ja entisöintikelvottomaksi, yhden ajattelemattoman ja itsekkään sukupolven toimesta. Meidän ei pidä ikinä sallia geenipoolimme turmelemista. Luonnon väestöllemme antamaa lahjaa pitää suojella tarkasti.

Toiseksi, meidän täytyy tiedostaa, että nämä mielen, hengen ja kauneuden lahjat, jotka erottavat rotumme muusta ihmiskunnasta, on saavutettu satojatuhansia vuosia kestäneen säälimättömän seulonnan seurauksena (seulonnan, joka on ollut sopusoinnussa muuttumattoman Luonnonlain - eli vahvimman selviytymisen (survival of the fittest) - kanssa).

Ja meidän täytyy myös tiedostaa, että sivilisaatiomme ja teknologiamme ovat muutaman viimeisen vuosituhannen aikana suurelta osin suojelleet meitä tämän seulomisprosessin jatkumiselta; ja tämän johdosta geneettisellä tasolla tapahtuva ylöspäin suuntautuva kehityksemme on hidastunut tai jopa kääntynyt päinvastaiseen suuntaan.

Kun meidät on varustettu rakkaudella väestöämme kohtaan, halulla täyttää kohtalomme ja tieteellisellä tiedollamme, me pystymme palauttamaan väestömme ylöspäin suuntautuvalle tielle ja muuttumaan oman evoluutiomme tietoisiksi agenteiksi.

Eli lyhyesti sanottuna, vastaus moraalia koskevaan kysymykseemme on tämä: Se, mikä on hyväksi väestöllemme, rodullemme, pitkällä tähtäimellä, on hyvää. Se, mikä kehittää rotuamme kohti yhä korkeampia fyysisen ja henkisen kehityksen tasoja, se, mikä tuo meidät lähemmäksi sitä kohtaloa, jonka Luojamme on meille tarkoittanut, on hyvää. Ja se, mikä uhkaa väestömme selviytymistä tai asettaa meidät alaspäin suuntautuvalle tielle, on pahaa.

Tätä moraalistandardia täytyy soveltaa sinnikkäästi jokaiseen yksilöön, jokaiseen instituutioon, jokaiseen organisaatioon, jokaiseen uskontoon, jokaiseen ehdotettuun ohjelmaan tai toimintatapaan ja jokaiseen menoerään koko yhteiskunnassamme.

Kun asiat nähdään todellisen moraalin linssin läpi, suomut putoavat tarkkailijan silmiltä ja tekopyhyys, petos ja aikamme ja perintömme rikollinen tuhlaaminen käyvät tuskallisen, lähes sietämättömän, ilmeisiksi.

Olet varmasti sanonut itsellesi: "Valkoiset amerikkalaiset eivät enää pidä yhtä." Me olemme jakautunut väestö, ja vihollisen "hajota ja hallitse" -strategia toimii erinomaisesti. Väestömme edustajat pitävät itseään demokraatteina tai republikaaneina, konservatiiveina tai liberaaleina, kristittyinä tai vapaa-ajattelijoina, baptisteina tai katolisina. Tällaisen ajattelutavan virhe on siinä, että sitä, mihin henkilö uskoo, pidetään ensisijaisena. Jos henkilö jakaa uskomuksemme, hänen ajatellaan olevan "yksi meistä" - jos hottentotti tai juutalainen ilmoittaa rakastavansa Raamattua tai perustuslakia, niin hänestä tulee maagisesti kristitty tai amerikkalainen.

Sen sijaan, että me pitäisimme ensisijaisena sitä, mihin henkilö uskoo, meidän tulisi pitää ensisijaisena sitä, mikä henkilö todella on. Rotumme ja kansakuntamme ovat yhtä, ja jokainen väestömme jäsen - riippumatta siitä aivopesusta, jonka kohteeksi hän on joutunut, ja riippumatta siitä vieraasta uskomusjärjestelmästä, joka on tungettu hänen kurkustaan alas - on yksi meistä. Ja sieluissamme on ne samat hengelliset vietit, jotka motivoivat rotumme parhaita jäseniä antamaan kaikkensa, jotta meidän maailmamme voisi syntyä.

Älkäämme vältelkö vastuutamme siirtää tämä perintö laajennettuna, eikä pienennettynä, väestömme seuraavalle sukupolvelle.

Lähde: http://www.kevinalfredstrom.com/2008/10/toward-the-stars
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.