keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Taistelu lännen pelastamiseksi

Euroopan Uusi oikeisto (New Right) on lyönyt ensimmäiset iskunsa.

Against Democracy and Equality, Tomislav Sunic, Peter Lang, 1990, 196 pp., $39.95

Arvostelijana Thomas Jackson (American Renaissance, December 1992)

Tämän päivän Amerikassa ne, jotka näkevät kansakunnan kohtaamat, perustavanlaatuiset ongelmat, elävät lähes älyllisessä tyhjiössä. Tämä johtuu siitä, että Yhdysvallat ei edes tunnista vaarallisimpia vihollisiaan: rodullista ja kulttuurista riistetyksi tulemista (dispossession), eurooppalaiseen perintöömme kohdistuvaa kasvavaa vihaa ja sitä kohtalokasta rohkeuden menetystä, joka on mahdollistanut sen, että tämä on tapahtunut.

Silloin kun julkinen keskustelu ylipäätään sivuaa näitä aiheita, se ylistää niitä merkkeinä uudesta, paremmasta Amerikasta. Näin ollen niiden, jotka kokevat, että tie uuteen Amerikkaan on tie unholaan, on helppo ajatella, että he ovat yksin ja että heidän maansa kohtaa ainutlaatuisen kauhistuksen, jota kukaan muu ei ole ikinä kuvitellut tai ajatellut.

Mutta tämä ei tietenkään ole totta. Tomislav Sunicin kirja Against Democracy and Equality ei pelkästään tutki "vallankumouksellisen konservatismin" arvokasta historiaa vaan myös esittelee tällä hetkellä vaikuttavan eurooppalaisten kirjoittajien koulukunnan, jonka edustajat ponnistelevat löytääkseen vastauksia niihin kysymyksiin, joita ei Amerikassa vielä esitetä. Kuten prof. Paul Gottfried kirjoittaa tämän pienen kirjan esipuheessa, tri. Sunic on antanut meille ensimmäisen kirjan mittaisen esittelyn Euroopan Uudesta oikeistosta englannin kielellä.

Jo kirjan nimi antaa ymmärtää, kuinka rohkeasti Uusi oikeisto on valmis uhmaamaan rakastetuimpia liberaaleja oletuksia. Jos tällä ajattelijoiden ryhmällä voidaan sanoa olevan yksi keskeinen opinkappale, niin se on se, että ihmisen olennainen luonto ei piile tasa-arvossa (in equality) vaan epätasa-arvossa (in inequality). Yksilöt, rodut, kulttuurit ja kansakunnat ovat erilaisia ja eriarvoisia (unequal); jokainen yritys kohdella niitä tasa-arvoisina (as equals) on tyrannian muoto.

Näin ollen Uuden oikeiston ajattelijat vastustavat tiukasti mitä tahansa sellaista, joka määrää universalistisen tasa-arvon. Heidän mielestään kommunismi on ollut armottomin egalitaarisen totalitarismin muoto, mutta eräässä provokatiivisimmista oivalluksistaan he pitävät modernia länsimaista liberalismia "pehmeän" totalitarismin muotona, joka on saavuttamassa tavoitteensa ilman keskitysleirien ja salaisen poliisin väkivaltaa. Sen äärimmäisessä muodossa - jonka me voimme nähdä kehittyvän Yhdysvalloissa - ei ole tarvetta väkivaltaiseen sortoon, sillä jokaisesta ihmisestä tulee oma sensorinsa ja oma vanginvartijansa.

Euroopan Uuden oikeiston merkittävimmät johtajat ovat ranskalaisia. Alain de Benoist on - Guillaume Fayen ja Julien Freundin ohella - Uuden oikeiston tunnetuin hahmo. He ovat herättäneet huomiota 1970-luvulta lähtien, ja he ovat olleet keskeisessä roolissa siinä operaatiossa, jossa marxismi on paljastettu eurooppalaisten intellektuellien vahvistamattomaksi uskonnoksi. Amerikassa, missä heidän ideansa ovat vielä tiukemmassa pannassa kuin Euroopassa, heidät sivuutetaan huolellisesti.

Edeltäjät

Kuten tri. Sunic selittää, Uusi oikeisto saa inspiraatiota ajattelijoilta, jotka olivat vaikutusvaltaisia ennen toista maailmansotaa mutta jotka on sittemmin hylätty sen vuoksi, että natsit kannattivat joitain heidän näkemyksiään. Osana Uuden oikeiston esittelyään tri. Sunic tekee lyhyen yhteenvedon Carl Schmittin (1888 - 1982), Oswald Spenglerin (1880 - 1936) ja Vilfredo Pareton (1848 - 1923) ajattelusta. Nämä miehet selvästikin näkivät ryntäyksen kohti universaalia veljeyttä ja näkivät, että seuraus olisi se, että Eurooppa luopuisi vapaaehtoisesti huomattavasta asemastaan ja jopa omaperäisyydestään.

Esimerkiksi Pareton mukaan hallitsijat tekevät typerästi, jos he luopuvat vallasta universaalin veljeyden nimissä. Tri. Sunic kertoo omin sanoin Pareton näkemyksistä seuraavasti: "Sorretut ja heikot vetoavat aina hallitsijoiden oikeudentuntoon, mutta heti kun he tarttuvat vallankahvaan (grab the reins of power), he muuttuvat yhtä epäoikeudenmukaisiksi kuin entiset hallitsijansa. Ja lisäksi, jos joku kansakunta sattuu osoittamaan merkkejä liiallisesta humaanisuudesta, filantropiasta tai tasa-arvosta, niin se on varma merkki sen kuolemaan johtavasta sairaudesta." Pareton omin sanoin: "Jokainen, josta tulee lammas, löytää suden syömään itsensä." ("Whoever becomes a lamb will find a wolf to eat him.")

Liberaaleille tällä ei ole merkitystä. Antaa Euroopan tulla Pohjois-Afrikan syömäksi, tai antaa Yhdysvaltojen tulla Meksikon syömäksi. Koska kaikki väestöt ja kulttuurit ovat yhtä päteviä (equally valid), mitään ei ole menetetty ja vastarinta olisi moraalitonta.

Tasa-arvo

Yksi Uuden oikeiston tavoitteista on ollut ymmärtää liberalismin perustana olevan militantin, universalistisen egalitarismin juuria. Vaikka Uuden oikeiston näkökulma loukkaa monia traditionaalisia konservatiiveja, Uusi oikeisto löytää egalitarismin alkulähteen kristinuskosta. Toisin kuin polyteistiset uskonnot, monoteismi korosti kaikkien ihmisten tasa-arvoa Jumalan edessä. 1500- ja 1600-luvuille mennessä tämä tasa-arvo laajennettiin sisältämään oikeudellisen ja poliittisen tasa-arvon maalliset käsitteet.

Uusi oikeisto pitää Thomas Jeffersonia roistona, koska hän julisti, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi (all men are created equal). Vaikka Jefferson ei tarkoittanut tätä kirjaimellisesti, Uusi oikeisto pitää Karl Marxia ja hänen vaatimustaan taloudellisesta tasa-arvosta Jeffersonin suorana perillisenä.

Kuten tri. Sunic selittää, liberaalit kunnioittavat tasa-arvoa, ja tämän vuoksi he eivät pysty vastustamaan sosialistien ja kommunistien argumentteja. Liberaalit eivät pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että vaikka ihmiset saattavat olla poliittisesti tasa-arvoisia, vapaa kilpailu johtaa aina epätasa-arvoon. Liberaalit eivät näin ollen pysty esittämään periaatteellista vastalausetta kommunismin pakotetulle taloudelliselle tasa-arvolle.

Uusi oikeisto pitää näin ollen sekä kommunismia että natsismia reaktioina liberalismin puolittaiselle tasa-arvolle. Kommunistit ajattelevat, että se ei ole mennyt tarpeeksi pitkälle, kun taas kansallissosialistit ajattelevat, että se on mennyt liian pitkälle.

Uusi oikeisto hylkää tasa-arvon ja pitää epätasa-arvon geneettistä perustaa itsestään selvänä. Tri. Sunicin mukaan Uusi oikeisto ei ole tähän mennessä tehnyt virallisia poliittisia esityksiä, mutta se olisi samaa mieltä J.B.S. Haldanen (merkittävä brittiläinen geneetikko) kanssa siitä, että "jokaisen tyydyttävän poliittisen ja taloudellisen järjestelmän pitää perustua ihmisten epätasa-arvon tunnustamiseen".

Universalismi

Toinen piirre, joka on yhteinen kristinuskolle, liberalismille ja kommunismille, on se, että ne väittävät olevansa universaalisti päteviä. Sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumeissa Jeesus esittää ällistyttävän väitteen, jonka mukaan jokainen, joka ei ole hänen puolellaan, on häntä vastaan. Maailmanlaajuinen vallankumous oli aina kommunismin peittelemätön tavoite, mutta liberalismin kohentamisprojektit ovat aivan yhtä universalistisia. Muslimit pitää muuttaa feministeiksi; japanilaisten pitää muuttua antirasisteiksi; afrikkalaisille pitää opettaa demokratiaa; kiinalaisten pitää syödä hampurilaisia.

Jatkuvasta "suvaitsevaisuuden" saarnaamisesta huolimatta liberalismi on näin ollen yhtä ankarasti suvaitsematon kuin mikä tahansa uskonnollinen inkvisitio ja muokkaisi mielellään koko maailman vasemmistolaisen amerikkalaisen yliopiston kaltaiseksi.

Alain de Benoistilla on täysin erilainen näkemys yhteisöstä: "Kansa ei ole hetkellinen yksilöiden summa. Se ei ole sattumien summa (chance aggregate). Se on tietyn inhimillisen historian osan perijöiden uudelleenyhdistyminen; ja nämä perijät kehittävät, yhteenkuuluvuuden tunteen (sense of common adherence) pohjalta, halun seurata omaa historiaansa ja luoda itselleen yhteinen kohtalo."

Tri. Sunic kertoo omin sanoin hänen näkemyksistään seuraavasti: "Todellinen 'orgaaninen' demokratia voi esiintyä vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset ovat kehittäneet vahvan historiallisen ja hengellisen velvollisuudentunteen yhteisöään kohtaan. Sellaisessa orgaanisessa valtiomuodossa... lainsäädännön ei tule olla peräisin joistakin abstrakteista etukäteen muodostetuista periaatteista vaan pikemminkin kansan hengestä ja sen ainutlaatuisesta historiallisesta luonteesta. Sellaisessa demokratiassa yhteisöllisyyden tulee poikkeuksetta hallita individualistista ja taloudellista oman edun tavoittelua."

Ekonomismi ja individualismi

Tästä päästään liberalismin kahteen muuhun merkittävään virheeseen: se korostaa taloutta ja sillä on taipumus purkaa ihmisen traditionaaliset, orgaaniset siteet ja jättää hänet yksinäiseksi yksilöksi. Kun kaikki ihmiset nähdään tasa-arvoisina ja tasavertaisina (equivalent), nurkkakuntaiset lojaalisuudet ovat puhdasta ennakkoluuloisuutta.

Yhteiset markkinat, valuuttaunionit ja ylikansalliset organisaatiot kuten Euroopan parlamentti ovat sekä partikularismiin kohdistuvan hyökkäyksen että puhtaan talouden voiton oireita. Jos paikallisilla lojaliteeteilla ei ole enää merkitystä, jäljelle jää ainoastaan taloudellinen tehokkuus. Saksan markka, Englannin punta ja niiden edustamat traditiot ja suvereniteetit voidaan sivuuttaa, jos yksi eurooppalainen valuutta on tehokkaampi.

Taloudellisten näkökohtien ensisijaisuus selittää myös modernin elämän säälimättömän rumuuden - varastojen kaltaiset kaupat, laatikoiden kaltaiset toimistorakennukset, kulkureiden tavoin pukeutuvat keskiluokkaiset ihmiset, hyvien tapojen hävittäminen - sillä esteettisellä ja kulttuurisella ei ole taloudellista arvoa.

Tällaisissa yhteiskunnissa politiikka ei ole enää kilpailevien maailmankuvien taistelu vaan kaupankäynnin muoto. Tri. Sunic kertoo omin sanoin Carl Schmittin näkemyksistä seuraavasti: "Erilaisista mielipiteistä ei enää väitellä; sen sijaan sosiaaliset ja taloudelliset painostusryhmät laskevat etujaan, ja näiden etujen pohjalta ne tekevät kompromisseja ja muodostavat koalitioita." Poliitikoista tulee mattokauppiaita. Väitteet aidoista filosofisista eroista ovat riesa, joka häiritsee kaupankäyntiä.

Jos ihmisellä ei ole partikularistista kulttuuria, hän on äärimmäisen haavoittuvainen. Puhtaan individualistisessa yhteiskunnassa identiteetti pohjautuu ainoastaan varallisuuteen. Ja näin ollen köyhillä ei ole mitään ja keskiluokka on vaarassa menettää kaiken.

Terveessä yhteiskunnassa yksilö, taloudellisesta asemasta riippumatta, voi välittää yhteisestä hyvästä (greater good), koska kyseessä on hänen ainutlaatuinen yhteiskuntansa. Hän saattaa jopa katua (kuten Nathan Hale katui) sitä, että hän pystyy antamaan vain yhden elämän maalleen. Terve kulttuuri kukoistaa sen ansiosta, mikä saattaa vaikuttaa yksilöiden uhrauksilta, mutta se antaa heille tarkoituksen, historian, itseluottamuksen ja identiteetin - olivat he sitten rikkaita tai köyhiä.

"Pehmeää" totalitarismia

Liberalismin individualismi merkitsee näin ollen pikemminkin pirstaloitumista kuin vahvuutta. Uuden oikeiston mielestä se jättää ihmiset alttiiksi sellaiselle "pehmeälle" totalitarismille, joka on edennyt Yhdysvalloissa. Jopa ilman poliisivaltiotekniikoita liberalismi on asettanut oppinsa niin onnistuneesti voimaan, että ihmiset pelkäävät sanoa, mitä he ajattelevat rodusta, maahanmuutosta, sosiaaliavustuksista, eugeniikasta, massademokratiasta, kulttuurista tai jopa ulkomaille annetusta avusta (foreign aid). Uusi oikeisto pelkää tätä totalitarismin muotoa. Ja Uusi oikeisto on oikeassa, kun se pitää sitä totalitarismin muodoista vaarallisimpana ja salakavalimpana.

Nyt kun marxismi on kuollut, käynnissä pitäisi olla vapaa väittely sen tasa-arvoon, universalismiin ja taloudellisten näkökohtien ensisijaisuuteen liittyvien oletusten oikeellisuudesta. Amerikassa tällaista väittelyä ei kuitenkaan käydä. Kuten Alain de Benoist sanoo: "[Liberaalien] on aina helppo vältellä väittelyä. Riittää, että hylkää vastapuolen... Hyökätään mieluummin henkilöiden kimppuun kuin sen kimppuun, mitä he kirjoittavat." Myös tässä Uusi oikeisto löytää kristinuskon perinnön: eripuraisuus liberalismin kanssa on pahaa, ja ei-uskova tuomitaan ikuiseen kadotukseen.

Uuden oikeiston edustajat eivät yleisesti ottaen ole optimistisia sen suhteen, että he pystyisivät kukistamaan pehmeän totalitarismin, mutta he ovat valmiita taistelemaan sitä vastaan loppuun asti. Kuten tri. Sunic esittää: "Riippumatta siitä, kuinka surkea ja rappeutunut moderni hallinto näyttää olevan, riippumatta siitä, mikä on taistelun lopputulos tai kuinka uhanalaiselta Eurooppa vaikuttaa, Uusi oikeisto väittää, että kannattaa silti kuolla Euroopan puolesta kunniallisena soturina."

Kukaan ei tietenkään uhraa elämäänsä valuuttaunionin takia. Ja Uusi oikeisto pelkääkin, että tarmokkaat ei-valkoiset - jotka omaavat edelleen sellaiset kulttuuriset ja rodulliset muistot, joiden puolesta he ovat valmiita kuolemaan - saattavat lopulta kaataa denaturoidun Euroopan. Toisaalta on kuitenkin surullista, että myös ei-valkoiset kansat ovat kärsineet suuria tappioita, koska liberalismin lähetyssaarnaajat ovat saastuttaneet heidänkin kulttuureitaan.

Ideoiden taistelukenttä

Uusi oikeisto on valinnut ideoiden taistelukentällä taistelemisen, koska se uskoo, että Euroopan suunta määräytyy lopulta vallitsevan älyllisen ilmapiirin mukaan.

Kuten tri. Sunic selittää: "Todellinen liberalismia ja sosialismia ylläpitävä voima on se kulttuurinen konsensus, joka vallitsee enemmän tai vähemmän häiritsemättömänä koulutus- ja oikeusjärjestelmien korkeammilla tasoilla." Vasemmisto on aina ymmärtänyt kulttuurin kaappaamisen tärkeyden. Ja näin ollen jokainen elokuva, koulukirja, taidenäyttely, televisio-ohjelma ja oikeuden päätös tukee universaalin tasa-arvon doktriinia.

Marx uskoi, että elinkeinorakenne (economic structure) määrittää kulttuurin, mutta Uusi oikeisto esittää, että se menee toisinpäin: vapaus voidaan saavuttaa ainoastaan luomalla sellainen vastakulttuuri, joka on riittävän voimakas murtamaan liberalismin monopolin mieleen. Tämä prosessi on tuskin alkanut Yhdysvalloissa, missä tilanne on se, että mitä enemmän koulutusta henkilöllä on, sitä harkitsemattomammin hän on omaksunut liberaalit dogmit.

Tri. Sunic on antanut meille tärkeän kirjan. Tämä arvostelu voi vain aloittaa tiivistämään sitä ajatusten rikkautta, jonka hän on löytänyt lukuisista kirjoista ja lehdistä, joita ei ole edes saatavilla englanniksi. Tri. Sunic on avannut oven merkittävään mutta vähän tunnettuun oppikokonaisuuteen, joka käsittelee suoraan nykyisiä kriisejämme.

Against Democracy and Equality on edelleen saatavissa, ja sitä voi tilata suoraan Peter Langilta osoitteesta 62 West 45th Street, New York, NY 10036.

Lähde: http://www.amren.com/ar/1992/12/index.html#article3
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.